G-YXSBJNGNEY
Search
  • Jeremia Kimari

Turun Ammattikorkeakoulun BisnesAkatemia

Updated: Feb 4

“Siis mitä ihmeen koulua sä käyt?” on lause, jonka kuulen usein kaikilta kavereista vanhempaan ja työkaveriin, jotka eivät opiskele taloutta Turun Ammattikorkeakoulussa. Eli aika monen suusta. Meidän ensimmäisen kirjoituksemme tavoitteena onkin nyt selittää oppimisympäristömme konsepti niin, että te lukijana ulkopuolisena ymmärrätte, miten yritystoiminta ja koulumaailma yhdistyvät. Turun Ammattikorkeakoulun BisnesAkatemia on liiketalouden tradenomien toisen vuoden opiskelijoille yksi valittavista koulutushaaroista muun muassa markkinoinnin ja taloushallinon ohella. Se ei ole kuitenkaan ainoa laatuaan, vaan myös esimerkiksi Jyväskylästä löytyy serkku nimeltään Tiimiakatemia ja Tampereelta kaukainen veli Proakatemia. Me emme kuitenkaan tiedä juuri heidän toimintatavoistaan, mutta tornarit kertovat, että meininki on hyvin samanlaista.


Keväällä 2020 haimme jokainen ensimmäisen vuoden opiskelija haluamaamme erikoistumispolkuun. BisnesAkatemiaan valikoituvien jako osuuskuntiin tehtiin Thomas-analyysin avulla. Se on hyvin syventävä ja kattava persoonallisuustesti -tyylinen kysely, joka kertoo pelottavan tarkasti sinulle itsestäsi, painotteena persoonallisuutesi ja toimintatapasi työympäristössä. Tällä valintasysteemillä vältettiin suurimmat kuppikunnat ja kavereiden väliset puuhastelukerhot.


Yritystoiminta


Yritystoimintaa pyöritämme aivan kuten kuvittelisin, että muutkin pienyritykset pyörittävät. Perimme osuuskunnan parin vuoden takaisilta opiskelijoilta, jotka olivat päättämässä opintojaan. Heiltä ei tarkoituksen mukaisesti jäänyt meidän käsiimme juuri muuta kuin y-tunnus ja tyhjennetyt pankkitilit. Osuuskunta aloitetaan puhtaalta pöydältä. Siihenkin meillä on lähes täysin vapaat kädet, kuten moneen muuhunkin osa-alueeseen koulutuksessamme. Kaikkia osuuskuntia yhdistäväksi tekemiseksi on muodostunut erilaisten projektien toteutus. Projektit hankitaan itse kontaktoimalla ja markkinoimalla, kuten kaikki muutkin yritykset tekevät. Projektit voivat olla mitä vaan: renkaanvaihtoa, tuotejakoa, palvelumuotoilua. Mihin nyt haluaakaan, että oma yritys erikoistuu. Jotkut myyvät aurinkolaseja ja toiset pyörittävät ravintolaa. Kaikki tulos jää meidän käteemme ja se vaatii lainmukaisen kirjanpidon.


Treenit ja lukupiirit


Osuuskunnan yksi kouluun liittyvistä aspekteista on treenit. Treenejä on kaksi kertaa viikossa poikkeuksia lukuun ottamatta. Joka toinen torstai treenien sijasta on lukupiiri, jotka ovat rakenteeltaan hyvin samanlaisia. Treeneissä me emme tee kyykkyjä ja penkkipunnerruksia vaan opetamme toisiamme talouteen ja tiimityöhön liittyvissä asioissa. Aiheet ovat näillä raameilla lähes aina meidän päätettävissä ja opettajan rooli on lähinnä antaa vihreätä valoa sekä neuvoa seinän tullessa vastaan. Perinteinen koostumus on kahden hengen voimin perehtyä valitsemaansa materiaaliin esimerkiksi sijoittamisesta, tehdä diaesitys, aikatauluttaa tauot sekä suunnitella toiminnallisia tehtäviä. Tavoitteena on yleensä saada aikaiseksi mahdollisimman paljon dialogia ja aktiivisuutta, jotta treenit pysyvät dynaamisina eivätkä luentomaisina, kestona 2,5h-3h.


Lukupiirejä varten luemme jälleen omavalintaisesta aiheesta teoksen, kuuntelemme podcastin tai keräämme yhteen mitä vaan materiaalia, jotta saamme kasattua siitä kahden sivuisen esseen. Esseiden tavoitteena on syventyä aiheeseen sekä harjoittaa kirjoitusta opinnäytetyötä varten. Vaikka allekirjoittanut niitä hieman hammasta purren kirjoitteli, niin jälkeenpäin katsottuna esseet ovat aivan loistava tapa oppia sekä tottua kirjoittamiseen. Esseiden kylkeen teemme vapaamuotoisempia reflektioita, joissa vertaamme luettua materiaalia omaan osaamiseemme ja oivalluksiin. Nyrkkisääntönä on kaksi kirjoitettua tekstiä eli esimerkiksi essee + reflektio = 5op. 25op vaatii siis kymmenen teosta, joka oli meidän jokaisen tavoitteena.


Portfolio


Kaikki kouluun ja yritystoimintaan liittyvä tekeminen kerryttää tunteja ja tunnit kirjataan taulukkoon. Tunteja ei voi kuitenkaan liikaa päästä keksiä vaan ne pitää osata perustella, jolloin kuvaan astuu portfolio. Jokaisella meillä on henkilökohtainen portfolio, jonne kirjataan omille välilehdille aivan kaikki oma tekeminen aivotyöskentelystä projekteihin, reflektoidaan oppimista treeneistä, lisätään edellä mainitut esseet ja lopputulos koristellaan esimerkiksi kuvilla. Portfolioon kirjoitetaan projektikohtaisesti arvioita muista kyseiseen projektiin osallistujista ja portfolio lähetetään noin puolen vuoden välein eteenpäin valmentajan eli opettajan arvioitavaksi. Tämä kokonaisuus toimii henkilökohtaisena työnäytteenä jolla oikeutat itsellesi opintopisteitä.


Yhteenvetona


Kokisin, että BisnesAkatemia on lopulta enemmän kuin yrittäjyyttä. Opintopisteemme rakentuvat pitkälti yritystoiminnasta, kirjaamme tuntikirjanpitoon päivittäiset touhumme, jotka sitten opettaja joko hyväksyy tai pyytää selvennöksiä. Yritystoiminta akatemiassa puolestaan perinteisesti koostuu projekteista, jonka osuuskunnan yritysrakenne mahdollistaa. Pakolliset kouluaskareet jäävät lopulta vähäiseksi; treenit ja/tai lukupiiri kaksi kertaa viikossa sekä omalla ajalla tehtävät kirjaesseet ja reflektiot. Silloin tällöin on enemmän tai vähemmän pakollisia luentoja, jotka kuitenkin liittyvät olennaisesti aiheeseen, kuten markkinointi tai tuotteistaminen. Opettaja toimii enemmänkin valmentajan roolissa ja hän jakaa osaamistaan silloin kun me hakkaamme päätä seinään ongelman edessä. Koulu tarjoaa meille toimitilat, muutaman avainkontaktin sekä tietyt aikataululliset raamit, jotka antavat kaikki menestymisen avaimet meidän käsiimme.



Tässä oli meidän lyhyt näkemyksemme omasta koulun ja yritystoiminnan symbioosista. BisnesAkatemiaan koulutushaarana pääset tarkemmin tutustumaan alla olevasta osoitteesta.


https://bisnesakatemia.turkuamk.fi/

Recent Posts

See All
  • Facebook
  • LinkedIn
  • Instagram

© 2020 by Osuuskunta Baxup

Lemminkäisenkatu 30

FI-20520 Turku

Finland

ALV-tunnus

FI27833248

TURKU_AMK_MUSTA TAUSTA.png
ba-musta-turkuamk.png